Vieras on siunaus!
Vieras on siunaus
Lapset kerääntyvät ympärilleni ja pompahtelevat innostuksesta. Joku kiljahtaa mzungu, eli suahiliksi eurooppalainen, valkoihoinen. Yhteistä kieltä meillä ei ole, mutta sen sijaan minulla on kamera. Otan lapsista kuvia ja näytän heille lopputuloksen digikameran ruudusta. Riemu repeää. Lapset hyppivät ja pomppivat, tuuppivat toisiaan ja nauraa röhöttävät. Jokainen haluaa nähdä vilkaisun itsestään ja kavereistaan kuvassa.
Olemme maaseudulla Lamadi-nimisessä pikkukylässä Victoriajärven rannalla. Tässä kylässä ei ole koskaan käynyt näin monta valkoihoista kerralla. Pastori Obadiah’n vieraina saamme kuninkaallisen kohtelun. Tansanialaiseen vieraanvaraisuuteen kuuluu, että pöytään pannaan parasta mitä löytyy, vaikkei siihen oikein olisi varaakaan.
Istumme valtaisan ruokaröykkiön äärellä samalla, kun pienet lapset kurkkivat mässäilyämme avoimesta ulko-ovesta. Tuntuu pahalta. Syömämme kana, liha, riisi, keittobanaani, bataatti, spagetti, papukastike ja tuore ananas limuineen päivineen ovat sellainen ateria, jonka paikallinen saa täällä kerran vuodessa, jos silloinkaan. Paikallinen elää täällä riisistä. Hyvänä päivänä sen lisukkeeksi saa kanaa. Tekisi mieli jakaa ruokaa lapsillekin, mutta se ei tietenkään tule kuuloonkaan. Olemme vieraita. Tansanialaiselle vieras on siunaus, ja häntä kestitään. Piste. Tähän rooliin on nyt vain mukauduttava.
Illalla morkkis pahenee. Koko päivän kokanneet kylän naiset pyöräyttävät meille vielä toisen samanmoisen aterian illaksi. Eikä tässä kaikki. Koska majatalomme ei ole kylässä, vaan ison tien varrella paljon kauempana, naiset tuovat aterian luoksemme. He kantavat kuumat padat päänsä päällä ja kävelevät pilkkopimeässä illassa majataloomme ja takaisin. Painavat termospullot täynnä kahvia ja teetä he saapuvat mukanaan kaikki tarvittava: kahvikupposista muovilautasiin.
Sydän on pakahtua. Tekisi mieli kiljua ”ei olisi tarvinnut”! Asante sana, kiitos paljon, ei tunnu oikein riittävän tässä tapauksessa, mutta naiset vaikuttavat tyytyväisiltä ja laulavat lähtiessään meille hyvästelylaulun. Vieraanvaraisuus yksinkertaisesti kuuluu tähän kulttuuriin. On ilmiselvää, että olemme heille tärkeitä. Sen osoittamiseksi ei tarvita edes yhteistä kieltä, he pystyvät osoittamaan sen täydestä sydämestään.
________________________
Kirjoitus on Mari Saarisen ajatuksia OLK-Tansanian matkalta elokuussa 2010.
