Lähetystyössä on kyse tasaamisesta. Kahtena päivänä vuodessa valoa on kaikkialla maailmassa saman verran. Moni muu asia ei jakaannu samalla tavalla tasan.
Länsimaissa on joskus vaikea ajatella, millaista elämä olisi ilman ruokaa, kotia, koulua, sairaanhoitoa, demokratiaa tai rauhaa. Monissa maissa ihmiset elävät kuitenkin ilman näitä tai monia muita asioita.
Rukous on avain tasajaon tapahtumiseen. Voimme rukoilla ihmisten puolesta, jotka kärsivät. Jumala auttaa ihmeellisellä tavalla. Voimme myös rukoilla itsemme ja länsimaiden puolesta, jotta saisimme Jumalalta rakkauden ja halun auttaa lähimmäisiämme kaikkialla maailmassa. Voit tutustua ja liittyä Lähetysseuran rukousrenkaaseen.
Tämän jälkeen täytyy tietää, mitä mihinkin kaivataan ja miten apu menee perille. Tarvitaan esimerkiksi paikallisen maan tuntemusta, kielen osaamista, sitoutumista, ystävyyttä, luottamista. Sekä työntekijöiden lähettämiseen että avun hankkimiseen tarvitaan myös rahaa.
Tässä on tapoja, miten Lähetysseuran työtä voi tukea rahallisesti. Ideapankista löytyy muita tapoja edistää lähetystyötä. Voit esimerkiksi kutsua lähetystyöntekijöitä vierailemaan seurakunnan nuorteniltaan tai raamattupiiriin.
| Suomen Lähetysseuran kummina voi auttaa yhtä lasta tai lapsiryhmää kuukausittain. Kummilapsia on yli kymmenessä eri maassa. | |
Lasten Pankki on Suomen Lähetysseuran kummityön rahasto, joka täydentää kummiohjelmien antamaa apua.
| |
Tasaus: Nepalin syrjityt Tasaus-kampanjalla 2011 tuetaan syrjittyjä ihmisryhmiä Nepalissa. Dalitit ja vammaiset joutuvat kamppailemaan ihmisoikeuksiensa puolesta. | |
Katastrofirahasto Katastrofirahastolla autetaan hädässä olevia ihmisiä ja käynnistetään jälleenrakennustyö.
|  |
Kuukausilahjoitus Kuukausilahjoittaja valitse viidestä vaihtoehdosta lahjoituskohteen, esimerkiksi tietyn työntekijän tai alueen työn tukemisen. Tämä mahdollistaa pitkäjänteisen kehitystyön ja parantaa köyhien ihmisten elinoloja pysyvästi. | |
Omassa seurakunnassasi on mahdollisesti oma nimikkolähetti. Seurakuntana olette lähettäneet työntekijän Lähetysseuran kautta jonnekin päin maailmaa. Hänen työtään tuetaan rukouksin ja rahalla, esimerkiksi kolehdeilla. Lähetyskentällä oleva työntekijä ja paikalliset ihmiset rukoilevat koko seurakuntanne puolestanne. Lisäksi työntekijä lähettää kuulumisia ja käy seurakunnassa vierailuilla, kun on Suomessa.
Lähetystyöntekijöiden kirjeitä voit tilata Ystävärenkaan kautta.